LYHYTKARVAISIA HOLLANNINPAIMENKOIRIA
  
 
 
 
 

 
 
Onko holsku oikea koira minulle

Kuinka vanha olet nyt? Lisää siihen 14 vuotta. Mieti minkä ikäinen olet silloin ja minkälaista elämää elät silloin. Jos nyt otat holskun, kulkee ystäväsi kanssasi mahdollisesti jopa 14 vuoden kuluttuakin.

copyright Tiia Arikocopyright Tiia Ariko

Siksi on hyvin tärkeää miettiä, onko holsku juuri se oikea rotu sinulle. Holsku vaatii paljon puuhaa, siitä ei saa sohvaperunaa tekemälläkään. Runsaasti liikuntaa, vapautta, koulutusta ja yhdessäoloa. Sitä se vaatii.

Kannattaa ajatella missä oloissa se on elellyt viimeiset sata vuotta. Maatilalla jokapaikan höylänä, vartioiden pihapiiriä, karjaa ja lampaita paimentaen. Aamulla isännän kanssa pellolle traktorin lavalla ja illalla kotipihaan vartiointi tehtäviin. Pystytkö tarjoamaan lähimainkaan samanlaisia olosuhteita?

Vanhana ne toki on mukavuudenhaluisia ja löhöilevät kuka missäkin ja joskus oikein täytyy etsiä koiraa kotoa, kun ne osaa niin hyvin piiloutua omaan rauhaansa.

Mutta ne neljä ensimmäistä vuotta! Ne vaativat pennun hankkijalta tietynlaista sitoutumista. Holsku ei väsy tekemiseen. Sen päähän on kirjoitettu niin, että nukun, kun isäntä nukkuu ja silloinkin niin, että vahdin laumaa. Yltymätön uteliaisuus, ketteryys ja erittäin kekseliäs mieli aiheuttavat monille ohjaajille päänvaivaa.

Jos rakastat asuntoasi, vaatteitasi, autoasi yli kaiken ja koiratassun jäljet autossa kauhistuttaa, holsku ei ole oikea valinta sinulle. Pahimmillaan holsku osaa remontoida, aukoa ovia, tyhjentää jääkaapin syödä vaihdekepin välipalaksi ja ihastella, kun untuvatyynysi sisältö hiljalleen laskeutuu lattialle.

Nauroin, kun aikanaan hollantilainen kasvattaja totesi minulle: "Eihän se on kasvattaja eikä mikään, jonka auton sisäkatosta ei löydy tassunjälkiä!"

Mutta uskollisuudessaan holsku on omaa luokkaansa. Se on tyytyväinen siellä, missä sinäkin. Vähään tyytyväinen, sitkeä ja aina valmis. Lyhyesti: Niissä on vaan jotain enemmän.

 


 
UUTISIA
KESKUSTELU